Sukukansojen ystävät ry

Yleistä sukukansoista

Mužikal ku on hyvä akku da hyvä hebo, sid ei ole ni midä hädiä.
Kun miehellä on hyvä vaimo ja hyvä hevonen, niin ei ole mitään hätää.
(karjalankielinen sanonta)

Aryn kyk gužem ug luy.
Vuodessa ei tule kahta kesää.
(udmurtinkielinen sanonta)

Kuulostaako tutulta? Ensimmäinen kielennäyte on suomea puhuvalle lähes ymmärrettävä, kun taas toinen on varmasti vieraampi. Sekä karjala että udmurtti ovat kuitenkin molemmat suomen sukukieliä. Niitä kutsutaan virallisesti uralilaisiksi eli suomalais-ugrilaisiksi kieliksi, joita on yhteensä yli 30. Uralilaisten kielten puhujia on maailmassa noin 24 miljoonaa. Uralilaisia kieliä puhutaan Pohjois-Euraasiassa lukuunottamatta unkaria, jonka puhuma-alue sijoittuu Keski-Eurooppaan.

puu
Sukukielipuu humanistisen lyseon seinällä. Iževsk, Udmurtia 2007.
Kuva: Kirsi Hafeez.

Kielitietelijät ovat jäljittäneet uralilaisten kielten historian yhteiseen kantauralin kieleen. Sitä on puhuttu 4000–6000 vuotta sitten pohjoisella havumetsävyöhykkeellä. Puhuma-alue on sijoitettu Keski-Venäjällä sijaitsevalle keskiselle Uralille tai Volgan seudulle. Sukukansoista puhuttaessa on huomattava, että kyse on nimenomaan kielten sukulaisuudesta, polveutumisesta yhteisestä kantakielestä. Eri uralilaisten kielten nykyiset puhujat eivät välttämättä ole geneettisesti sen läheisempää sukua toisilleen kuin muille lähellä eläville kansoille: kieli ja geenit eivät periydy samojen lainalaisuuksien mukaisesti.

Uralilainen kielikunta jaettiin aiemmin kahteen päähaaraan, suomalais-ugrilaisiin ja samojedikieliin, mutta tätä nykyä termiä suomalais-ugrilainen käytetään usein tarkoittamaan koko uralilaista kielikuntaa myös samojedit mukaan lukien. Uralilaiset kielet voidaan jakaa kahdeksaan pääryhmään: itämerensuomalaisiin kieliin, saamelaiskieliin, mordvaan, mariin, permiläiskieliin, samojedikieliin, obinugrilaisiin kieliin ja unkariin. Suomi on yksi itämerensuomalaisista kielistä. Niihin kuuluvat myös karjala, lyydi, vepsä, inkeroinen, vatja, viro, eteläviro ja liivi. Saamelaiskielet jakaantuvat länsi- ja itäsaamelaisiin kieliin, joita on yhteensä kymmenkunta; puhujamäärältään selvästi suurin on pohjoissaame. Permiläisiin kieliin kuuluvat udmurtti, komi ja komipermjakki. Nykyisin puhuttuja samojedikieliä ovat nenetsi, enetsi, nganasani ja selkuppi, joiden lisäksi on lukuisia jo kuolleita samojedikieliä, esimerkiksi hyvinkin etelässä puhutut matori ja kamassi.

Suomalaiselle tutuimpia uralilaisia kieliä lienevät ainakin viro ja unkari. Suomi, viro ja unkari ovat ainoita uralilaisia kieliä, joiden puhujilla on oma valtio. Monet uralilaisia kieliä puhuvista kansoista asuvat Venäjän alueella. Ylivoimaisesti suurin puhujamäärä on unkarin kielellä, jota puhuu noin 14,5 miljoonaa ihmistä. Seuraavaksi suurin on suomi, jolla on noin 5 miljoonaa puhujaa. Viron kielellä puolestaan on yli miljoona puhujaa.

Useita uralilaisia kieliä on UNESCOn uhanalaisten kielten listalla. Äärimmäisen uhanalaisia ovat muun muassa vatja, inkeroinen, liivi, piitimensaame, uumajansaame, turjansaame ja enetsi, joilla on puhujia enää muutamista henkilöistä korkeintaan satoihin. Kokonaan kuolleita kieliä ovat esimerkiksi samojedikieliin kuuluva kamassi ja saamelaiskieliin kuuluva akkalansaame.

Uralilaisia kielillä on useita yhteisiä piirteitä. Monet niistä ovat agglutinoivia kieliä. Tällä tarkoitetaan sitä, että sanaa taivutettaessa sen vartaloon liitetään erilaisia päätteitä. Yhteistä on myös se, että kaikissa uralilaisissa kielissä sijamuotojen määrä on suuri. Keskimäärin niissä on 13–14 sijamuotoa. Uralilaisissa kielissä substantiiveilla ei ole kieliopillista sukua, eli niitä ei jaeta maskuliineihin, feminiineihin ja neutreihin. Sen sijaan useimmissa kielissä käytetään omistajaa osoittamaan erityisiä omistusliitteitä, kuten suomen käte-ni, marin kiδe-m ja unkarin keze-m.

Kielten sukulaisuus näkyy ennen kaikkea yhteisestä kantakielestä periytyvästä sanastosta ja kieliopillisista aineksista. Vanha perussanasto sisältää ruumiinosien, sukulaissuhteiden, eläinten ja luontoon liittyvien asioiden nimityksiä. Esimerkiksi suomen sana silmä on komiksi śin ja unkariksi szem. Yhteiseen sanastoon kuuluu myös pronomineja ja lukusanoja. Esimerkiksi suomen lukusana viisi on pohjoissaameksi vihtta ja mariksi wič. Verbien ja substantiivien taivutuspäätteissä voidaan havaita yhteisiä aineksia. Monet uralilaiset kielet ovat säilyttäneet mallin, jossa kieltoa osoitetaan pääverbin edessä taipuvalla kieltoverbillä:

suomipohjoissaamemari
en eläin ealeom ile
et eläit ealeot ile
ei eläii ealeok ile

Lisätietoa:

Laakso, Johanna (toim.) 1991. Uralilaiset kansat: tietoa suomen sukukielistä ja niiden puhujista. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY.

Lehtinen, Ildikó (toim.) 2012. Volgan mutkasta Siperiaan: sukulaiskansat tämän päivän Venäjällä. Helsinki: SKS.

Lehtinen, Tapani 2007. Kielen vuosituhannet: suomen kielen kehitys kantauralista suomen kieleen. Helsinki: SKS.

Saarinen, Sirkka & Eeva Herrala (toim.) 2010. Murros: suomalais-ugrilaiset kielet ja kulttuurit globalisaation paineissa. Helsinki: Helsingin yliopiston suomalais-ugrilainen laitos, Suomalainen tiedeakatemia.

Saressalo, Lassi 2006. Kansain kohtaloita: suomalais-ugrilaiset ennen ja nyt. Tampere: Tampereen museot.

Saukkonen, Pauli 2006. Suomalais-ugrilaisten kielten ja kansojen alkuperäongelma. Helsinki: Yliopistopaino.