Sukukansojen ystävät ry

Saamelaiset

Jođi lea buoret go oru.
Liikkeellä ollen on parempi kuin pysähtyen.
(Pohjoissaamenkielinen sanonta)

Tenolla kesällä 2012. Kuva: Helga Siljander.

Kieli

Buorre beaivi! – Kuuluu pohjoissaamenkielinen tervehdys, joka tarkoittaa suomeksi ’Hyvää päivää’. Tavallisesti tähän vastataan Ipmelatti! Bures! Sanaa bures käytetään myös kättelytervehdyksissä (perinteisesti vain kätellessä, nykyisin myös moikatessa).

Saamelaiskielet kuuluvat suomalais-ugrilaiseen kieliperheeseen ja ovat näin ollen suomen sukukieliä. Saamen kielet eroavat toisistaan niin paljon, etteivät niiden puhujat ymmärrä toistensa kieliä niitä erikseen opiskelematta. Suomessa puhutaan pohjois-, inarin- ja koltansaamea. Inarinsaamella on vähän päälle 400 puhujaa ja koltansaamella noin 300. Pohjoissaamella on Suomessa noin 2 000 puhujaa. Suomen saamentaitoinen saamelaisväestö on kaksikielinen eli he osaavat myös suomea. Kieliä käytetään arkisissa tilanteissa, tiedotusvälineissä ja kirjallisuudessa.

Kaiken kaikkiaan saamen kieliä on jäljellä yhdeksän: kildinin-, koltan-, inarin-, pohjois-, luulajan-, piitimen-, uumajan- ja eteläsaame. Kaikki ovat uhanalaisia. Esimerkiksi piitimensaamen kielellä on vain enää muutama puhuja jäljellä. Vähemmistökielet painiskelevat erilaisten asioiden kanssa kuin valtaväestön kielet – ilman kieltä ei ole kulttuuria, ja ilman kulttuuria ei ole kieltä. Kielten revitalisaatio- eli elvyttämisprosessi on kuitenkin käynnissä ja tuottanut hyviä tuloksia, tästä esimerkkinä inarinsaamen kielipesät. Paljon on kuitenkin vielä tehtävää ennen kuin on liian myöhäistä.

Oikeudellinen asema

Väestörekisterikeskuksen mukaan (31.10.2012) Suomessa on yli 5,4 miljoona asukasta, joista noin 0,166 prosenttia on saamelaisia. Tämä tarkoittaa noin 9 000 saamelaista, joskin luku on häilyvä, koska saamelaisten tarkkaa lukumäärää ei tiedetä. Saamelaisia asuu myös Norjassa, Ruotsissa ja Venäjällä. Saamelaiskäräjät Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa arvioivat saamelaisten kokonaismäärän olevan noin 70 000–100 000. Koko saamelaisaluetta kutsutaan saameksi termillä Sápmi, joka tarkoittaa myös ihmistä ja kieltä.

Suomessa perinteisen saamelaisten kotiseutualueen muodostavat Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnat sekä Sodankylän kunnan pohjoisosat (Lapin paliskunnan alue). Inarin kunta on Suomen ainoa kunta, jossa tiedotteet kirjoitetaan virallisesti neljällä kielellä (inarin-, pohjois- ja koltansaameksi sekä suomeksi). Nykyisin yli 60 prosenttia saamelaisista asuu Sápmi-alueen ulkopuolella.

Suomessa saamelaisuus on määritelty saamelaiskäräjälaissa ja sen pääperusteena on saamen kieli. Lain mukaan saamelainen on henkilö, joka pitää itseään saamelaisena edellyttäen, että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään (Laki saamelaiskäräjistä (17.7.1995/974), 3 §). Norjan ja Ruotsin saamelaisuusmääritelmät eroavat tästä jonkin verran.

Kulttuuri

Saamelainen kulttuuri on murrosvaiheessa – perinteinen ja moderni kohtaavat. Saamelainen kulttuuri ei siis ole jämähtänyt minnekään muinaiselle ajalle, vaan esimerkiksi poronhoidossa saamelaiset ovat etunenässä ottaneet uusimmat moottorikelkat ja muut tekniset välineet avuksi. Poronhoito onkin yksi saamelaisten perinteisistä elinkeinoista, muita ovat esimerkiksi perinteiset käsityöt (pohjoissaameksi duodji), kalastus, valaan- ja hylkeenpyynti, metsästys ja keräily. Perinteisten elinkeinojen sijasta suurin osa tämän päivän saamelaisista elättää itsensä muilla ammateilla. Myös kiinnostus media-alaa kohtaan on noussut, mikä näkyy esimerkiksi lisääntyneenä kiinnostuksena tuottaa dokumentti- ja lyhytelokuvia saamelaisista.

Usein ihmisillä on sellainen kuva, että kaikki saamelaiset ovat samanlaisia. Tämä ei pidä paikkaansa ja tästä on hyvänä esimerkkinä saamenpuku eli gákti. Se on saamelaisen kulttuurin yksi näkyvimpiä symboleja. Jokaisella alueella on oma gáktinsä, ja kulttuurin sisäisenä koodina ei ole soveliasta yhdistellä eri alueiden koristelua. Puvun käyttö on muuttunut sotien jälkeen. Ennen sotia se oli vielä jokapäiväinen asu, kun taas nykyisin sitä pidetään vain erilaisissa juhlatilaisuuksissa. Suomessa on käytössä viiden eri alueen puvut: Enontekiön, Inarin, Utsjoen (Tenon), Vuotson ja kolttien puvut.

Toinen symboli, joka herättää huomiota, on saamen lippu. Saamen lipulla on yhteensä 11 liputuspäivää. Lippua voi myös käyttää erilaisissa epävirallisissa juhlatilaisuuksissa. Lipun symboliikka tulee noitarummusta ja eteläsaamelaisen Anders Fjellnerin runosta Paiven parneh (’Auringon pojat’). Runon mukaan saamelaiset ovat auringon tyttäriä ja poikia. Lipun ympyrässä punainen väri kuvastaa aurinkoa ja sininen väri puolestaan kuuta.

Jos saamenpuku on eräs näkyvimmistä tunnusmerkeistä saamelaisessa kulttuurissa, niin sitten kuuluvimpia on saamelainen musiikki, erityisesti joiku. Joiulla on usein syvempi merkitys kuin tavallisella laululla. Laulussa sanat kertovat jostain, kun taas joiussa joiataan joku tai jokin. Joiut ovat saamelaisille tapa muistaa ihmisiä, paikkoja, eläimiä ja tapahtumia. Joikuperinnettä ylläpidetään yhä, vaikka Suomen puolella joikaaminen ei ole yhtä tavanomaista kuin Norjan puolella. Etenkin kiinnostus vanhoja joikuja kohtaan on viime aikoina kasvanut, vaikka suinkaan kaikki saamelaiset eivät joikaa.

Uutta ja vanhaa yhdistellään paitsi joikuperinteessä myös esimerkiksi populaarimusiikin saralla. Vuotsosta kotoisin oleva saamelainen rock-yhtye SomBy voitti vuonna 2009 Euroopan vähemmistökielten Liet lavlut -laulukilpailun. Saamelaisartistit Suomen puolella edustavat laajaa musiikkityylien kirjoa folkmusiikista räppiin.

Kulttuuri elää nykypäivänä myös erilaisten tapahtumien ja festivaalien kautta, jotka keräävät saamelaisia, erityisesti nuoria, yhteen ympäri Sápmiä. Suomessa mainittakoon alkuperäiskansojen elokuvafestivaali Skábmagovat eli Kaamoksen kuvia, joka pidetään talvella Inarissa. Inarissa järjestetään myös alkuperäiskansojen musiikkifestivaali Ijahis idja, joka saa saamelaisia sekä muita pohjoisen alueen alkuperäiskansoja kokoontumaan yhteen.

(Teksti: Joni Saijets, opiskelija, Giellagas-instituutti)