Sukukansojen ystävät ry

Marilaiset

Ik kol'a kok potšan? Šogan.
Yhdellä hiirellä kaksi häntää? Sipuli.
(Itämarinkielinen arvoitus)

Marilaiset (vanha nimitys tšeremissit) ovat suomalais-ugrilainen kansa, joka elää Venäjällä Volgan läheisyydessä. Osa mareista elää Marin tasavallassa, mutta merkittävä osa asuu myös muilla alueilla kuten Baškortostanin ja Tatarstanin tasavalloissa. Marilaiset ovat lukumäärältään keskisuuri suomalais-ugrilainen kansa. Venäjän vuoden 2010 väestölaskennan mukaan marin kielillä oli puhujia lähemmäs 390 000. Samassa väestölaskennassa noin 540 000 henkilöä ilmoitti kansallisuudekseen marin.

Katunäkymä marilaiskylästä. Jerdyr, Marinmaa 2012. Kuva: Sakari Linden.

Marin kielet

Mari koostuu kahdesta kielestä, itämarista eli niittymarista sekä länsimarista eli vuorimarista. Itämari on puhujamäärältään suurempi. Vuoden 2010 väestölaskennan mukaan itämaria osasi noin 365 000 ihmistä. Länsimarin puhujia asuu lähinnä Marin tasavallan länsiosissa. Väestölaskennan mukaan sillä oli puhujia vuonna 2010 noin 23 000. Kyse on kahdesta eri kielestä joiden välinen ero ei kuitenkaan ole kovin jyrkkä (paljon vähäisempi kuin esimerkiksi suomen ja viron välinen ero). Itämarista voidaan erottaa vielä murteita, joita muun muassa Baškortostanissa asuvat marit puhuvat.

Suomalais-ugrilaisessa kielentutkimuksessa oli pitkään tapana luokitella marin kielet sekä mordvalaiskielet volgalaisten kielten haaraan kuuluviksi. Oletettiin, että itämerensuomalaiset, saamelaiset, marilaiset ja mordvalaiset kielet palautuisivat suomalais-volgalaiseen välikantakieleen, josta volgalainen kantakieli puolestaan olisi eronnut. Nykyään tällaista käsitystä ei pidetä pätevänä, sillä marin ja mordvan kielissä ei ole riittävästi yhteisiä kieliopillisia piirteitä, joiden pohjaltaan volgalainen kantakieli voitaisiin rekonstruoida. Mari ja mordva ovat siis toki sukua keskenään mutteivät erityisen läheistä.

Marin kieliä on puhuttu sen nykyisen puhuma-alueen ydinosissa vuosituhansien ajan. Uudella ajalla monet marin puhujat muuttivat itään venäläisvalloitusten pelossa (ks. Historia ja kulttuuri). Marissa on vanhoja lainoja iranilaisista kielistä, joita aikanaan puhuttiin laajalti Keski-Venäjällä. Muun muassa etnonyymi (kansallisuudennimi) marij 'marilainen; ihminen, mies' on lainaa iranilaiselta taholta. Erityisen paljon lainoja on mariin saatu turkkilaisista kielistä. Marin kielissä on vanhoja bolgaarinturkkilaisia lainoja, mutta suurin osa turkkilaisista lainoista on saatu tataarista. Marin kulttuurisanasto onkin pääosin tataarilaista, vähän samaan tapaan kuin suomen kulttuurisanasto on pääosin ruotsalaista alkuperää. Turkkilaiskielet ovat vaikuttaneet erittäin vahvasti myös marin lauseoppiin, mistä johtuen marin lauserakenteet saattavat vaikuttaa suomalaisesta hyvin oudoilta ja monimutkaisilta.

Marilaisilla on ollut kielellisiä kontakteja myös udmurtteihin sekä näiden kielellisiin esi-isiin kantapermiläisiin. Marissa on siis jonkin verran permiläisiä lainasanoja. Vanhoja venäläisiä lainoja ei marissa ole kovin paljon, mutta viimeisen sadan vuoden aikana venäjästäkin on lainattu runsaasti sanastoa. Länsimarissa on vanhempaa venäläisvaikutusta kuin itämarissa.

Nykyään marin kielillä on virallinen asema Marin tasavallassa. Suuremman itämarin asema on turvatumpi kuin länsimarin. Marilaisten ja venäläisten välillä esiintyy tasavallan alueella etnisiä jännitteitä, eikä marin kielen tulevaisuus ole mitenkään turvattu, vaikka marin asema ei olekaan yhtä huono kuin vaikkapa karjalan kielen. Tasavallan hallinto on viime aikoina suhtautunut nihkeästi marilaisten pyrkimyksiin vaalia omaa kieltään ja kulttuuriaan. Marin kielellä on parempi tilanne esimerkiksi Baškortostanin tasavallassa.

Historia ja kulttuuri

Marilaiset joutuivat Moskovan suuriruhtinaskunnan eli nykyisen Venäjän edeltäjän alaisuuteen 1500-luvulla niin sanottujen tšeremissisotien jälkeen. Sitä ennen marilaisten asuinalueet olivat olleet osa Kazanin kaanikuntaa, joka oli tataarien hallitsema monietninen valtio. Tšeremissisodissa kaatui paljon marilaisia, ja venäläisvalloituksen ja sitä seuranneen kristinuskon levittämisen tieltä monet marilaiset pakenivat idemmäs, nykyisten Tatarstanin ja Baškortostanin alueille.

Neuvostoliiton alkuvaiheessa hallinto suhtautui vähemmistökansojen kulttuurien ja kielten viljelyyn myönteisesti, ja monien muiden kansojen tapaan marilaisetkin saivat oman autonomisen sosialistisen neuvostotasavallan. 1930-luvulla marilainen älymystö kuitenkin käytännöllisesti katsoen tuhottiin raaoissa vainoissa.

Neuvostoliiton loppuaikoina ja sen hajottua nousi Marinmaalla voimakas pyrkimys oman kulttuurin ja kielen vaalimiseen. 2000-luvulla Marin tasavallassa on kuitenkin ollut jyrkkä ja venäläismielinen hallinto, joka on rajoittanut marilaisten autonomiapyrkimyksiä usein väkivaltaisellakin tavalla.

Marit ovat säilyttäneet perinteisen uskontonsa läpi venäläistämiskausien ja neuvostoajan. Uhrilehdot ovat merkittävässä osassa marilaisten uskonnossa, ja niissä järjestetään jumalanpalveluksia, joihin niin nuoria kuin vanhojakin marilaisia osallistuu joukoittain. Oma uskonto on tärkeä osa marilaista identiteettiä, ja se onkin hidastanut marilaisten sulautumista venäläisiin.

Lisätietoa:

Lallukka, Seppo 2003. From Fugitive Peasants to Diaspora: The Eastern Mari in Tsarist and Federal Russia. Helsinki: Suomalainen tiedeakatemia.

Laulajainen, Leena 1995. Marilaiset: laulun ja uhritulien kansa. Helsinki: Otava.

Lehtinen, Ildikó (toim.) 2005. Marit, mordvalaiset ja udmurtit: perinteisen kulttuurin tietosanakirja. Helsinki: SKS.

Lehtinen, Ildikó (toim.) 2012. Volgan mutkasta Siperiaan: sukulaiskansat tämän päivän Venäjällä. Helsinki: SKS.

Rinnekangas, Reino 1997. Noitakuningatar Volgan mutkassa. Oulu: Pohjoinen.

Wichmann, Irene (toim.) 1987. Matkamuistiinpanoja: Yrjö ja Julie Wichmannin kirjeitä ja päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1891–1906. Helsinki: Suomalais-Ugrilainen Seura.