Sukukansojen ystävät ry

Karjalaiset

Gostis on hyvä, kois vie parembi.
Vieraana on hyvä, kotona vielä parempi.
(Karjalankielinen sanonta)

Itämerensuomalaisiin kieliin kuuluvaa karjalan kieltä puhuvia karjalaisia elää Venäjällä Karjalan tasavallassa sekä Tverin alueella, samoin jonkin verran myös Suomessa. Karjalaiset lienevät monille suomalaisille sukukansoista tutuimpia, mutta kuitenkin heihin liittyy Suomessa myös harhaluuloja ja epätieteellisiä käsityksiä. Venäjän vuoden 2010 väestönlaskennassa karjalan kieltä ilmoitti osaavansa noin 25 000 henkilöä. Kansallisuudeltaan karjalaisia oli yhteensä yli 60 000.

karjala1
Aunuksen Karjalassa sijaitseva Säämäjärvi. Uhmoila, Karjala 2011. Kuva: Sampsa Holopainen.

Kieli

Karjalan kieli on suomen läheisin sukukieli (jos kveeniä ja meänkieltä ei lasketa omiksi kielikseen). Kieli jakautuu kahteen päämurteeseen, varsinaiskarjalaan ja aunuksenkarjalaan eli livviin. Varsinaiskarjala jakautuu vielä kahteen murteeseen, vienankarjalaan sekä eteläkarjalaan. Vienankarjalaa puhutaan Karjalan tasavallan pohjoisosissa, Vienan Karjalassa. Eteläkarjalan puhuma-alue on tästä etelään. Varsinaiskarjalaan kuuluvat myös Tverin Karjalassa puhuttavat karjalan kielen murteet. Aunuksenkarjalaa puhutaan Laatokan pohjoispuolella sekä Äänisen ja Laatokan välisillä alueilla, Aunuksen Karjalassa. (Ks. Karjalan kielen verkkosanakirjan kartta)

Usein myös lyydin kieli on laskettu karjalan murteeksi, vaikka erityisesti suomalaisessa tutkimuksessa sitä pidetään omana kielenään. Inkerinmaalla puhuttu inkeroinen muistuttaa myöskin karjalaa erittäin paljon, ja se lieneekin irtautunut muinaiskarjalan kielestä reilu tuhat vuotta sitten.

Karjala ja vepsä sekä suomen kielen itämurteet (kaakkois- ja savolaismurteet) palautuvat yhteiseen kantamurteeseen, jota kutsutaan muinaiskarjalaksi. Savolais- ja kaakkoismurteilla onkin monia yhteisiä piirteitä karjalan kielen kanssa. On kuitenkin syytä muistaa, että Suomen Pohjois-Karjalassa puhutaan savolaismurteita, Etelä-Karjalassa kaakkoismurteita. Nämä ovat siis Suomen kielen murteita, eivät osa karjalan kieltä. Ennen toista maailmansotaa Suomelle kuuluneella Raja-Karjalan alueella puhuttiin myös karjalaa. Rajakarjalaiset evakot ja osa heidän jälkeläisistään osaavat karjalaa vieläkin.

Kielellä on Karjalan tasavallassa kansallisen kielen asema, ja Suomessa karjala sai vähemmistökielen statuksen vuonna 2009. Karjalan tasavallassa kielen tilanne on kuitenkin käytännössä huono, huonompi kuin useimmilla muilla Venäjän suomalais-ugrilaisten alueiden kansalliskielillä. Kielenvaihto karjalasta venäjään onkin toisen maailmansodan jälkeen edennyt nopeasti karjalaisten asuttamilla alueilla.

Historia ja kulttuuri

Rautakauden lopulla Laatokan länsirannikolla alkoi kukoistaa muinaiskarjalainen kulttuuri. Ruotsin ja Novgorodin valtataistelujen ja Pähkinäsaaren rauhan seurauksena karjalaiset jäivät keskiajalla Novgorodin, sittemmin Moskovan ja Venäjän vallan alle. Samalla he joutuivat myös ortodoksisen kristinuskon piiriin. Keskiajan ja uuden ajan kuluessa karjalaiset harjoittivat eränkäyntiä Pohjois-Fennoskandiassa ja levittäytyivät vähitellen laajemmalle asuinalueelle, pohjoiseen Vienan Karjalaan sekä nykyisen Suomen Pohjois-Karjalan alueelle.

1600-luvulla Ruotsi sai Stolbovan rauhassa Venäjältä laajoja alueita, mm. Käkisalmen läänin. Tiukan protestanttisessa maassa ei ortodoksisiin karjalaisiin suhtauduttu lämmöllä, ja joukoittain karjalaisia pakenikin nykyisen Pohjois-Karjalan ja Laatokan Karjalan alueilta syvemmälle Venäjälle, Tverin, Novgorodin ja Tihvinän alueille. Tverin alueella elää tänäkin päivänä paljon karjalaisia, ja siellä kieli voi monin paikoin paremmin kuin Karjalan tasavallassa.

Karjalaiset ovat usein säilyttäneet vanhaa uskomusperinnettä ja kansankulttuuria paremmin kuin suomalaiset. Niinpä 1800-luvulla kansallisen heräämisen aikoihin suomalaiset kiinnostuivat Karjalasta ja karjalaisista: tieteessä ja taiteessa alkoi karelianismin aika. Lähes kaikki Suomen kansalliseepoksen Kalevalan runoista onkin kerätty nimenomaan Vienan Karjalasta.

Suomen itsenäistyttyä yrittivät suomalaiset aktivistit liittää Itä-Karjalan alueita Suomeen. Heimosotien tulokset jäivät laihoiksi, mutta Neuvosto-Venäjä joutui lupaamaan Karjalalle kulttuuriautonomian. 1920-luvulla Karjalan työkansan kommuunina tunnettu alue nauttikin melkoista kulttuuriautonomiaa, ja sen johtohenkilöstö oli Suomesta paenneita kommunisteja. 1930-luvun lopulla Stalin kuitenkin kohdisti ankaria vainoja alueen suomalaiseen älymystöön. Myös monet tavalliset karjalaiset joutuivat pakkotyöhön ja kuolemaan Stalinin leireille. Toisessa maailmansodassa paljon karjalaisia miehiä kaatui rintamalla, ja sodan jälkeisinä vuosikymmeninä Karjalan tasavaltaan muutti työväkeä muualta Neuvostoliitosta. Kun valtiovaltakin edisti väestön muuttamista teollisuuskeskuksiin ja venäjän kielen käyttöä, tilanne loi otollisen pohjan kielenvaihdolle sekä karjalaisen kulttuurin surkastumiselle.

Lisätietoa:

Hollmén, Roope 2008. Juuret Karjalassa. Helsinki: Facto.

Kirkinen, Heikki, Pekka Nevalainen & Hannes Sihvo 1994. Karjalan kansan historia. Porvoo: WSOY.

Nevalainen, Pekka & Hannes Sihvo (toim.) 1998. Karjala: historia, kansa, kulttuuri. Helsinki: SKS.

Savolainen, Mikko 2000. Karhujoen kansaa Tverin Karjalassa = Karielat hormilla keššeššat = Bear river’s people in Tver Karelia. Jyväskylä: Atena.

Virtaranta, Helmi & Pertti 1986. Kauas läksit karjalainen: matkamuistelmia tverinkarjalaisista kylistä. Porvoo: WSOY.

Virtaranta, Pertti 1990. Kulttuurikuvia Karjalasta: ihmisiä ja elämänkohtaloita rajantakaisessa Karjalassa. Espoo: Weilin + Göös.

Virtaranta, Pertti & Raija Koponen (toim.) 1968–2005. Karjalan kielen sanakirja 1–6. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalais-Ugrilainen Seura. Verkkoversio osoitteessa http://kaino.kotus.fi/kks/

> Takaisin